Erään kerran kyläilin pääkaupunkiseudun perheessä. Kuulin, että kun naapurin yksinhuoltajaäidin oli mentävä illaksi töihin, tämä toi pienen tyttärensä naapurin hoteisiin. Vastavuoroisesti äiti sitten kävi ulkoiluttamassa hoitoperheen koiraa. Naapurukset myös kävivät kaupassa ja toimittivat toisilleen pieniä askareita.

Eräässä toisessa lähiössä kuulin, että pienten lasten yksinhuoltajaäiti kävi viikoittain leipäjonossa ja jakoi sieltä saamaansa ruokaa yläkerran huonojalkaiselle naiselle, joka puolestaan jaksoi käydä pesemässä yksinhuoltajan tiskit silloin tällöin. Kolmannella asuinalueella tavattiin hiekkalaatikolla ja jaettiin yhteinen kasvimaa satoineen.

Haastatteluja tehdessäni yllätyin pienituloisten naapurustojen ja kylien aktiivisuudesta. Se on toimeliaisuutta, joka ei näy tilastoissa tai bruttokansantuotteessa.

Ilmiötä kuitenkin valottaa hieman Niina Sarénin pro gradu -tutkielma, jossa tarkasteltiin pääkaupunkiseudun alueiden yleistä sosioekonomista tasoa, yksilöllistä sosioekonomista taustaa ja kyselytutkimukseen perustuen naapurustoaktiivisuutta.

Tulokset kertoivat, että omistusasuntoalueella eli korkean sosioekonomisen tason alueilla naapurustot olivat aktiivisempia, mutta korkea yksilöllinen sosioekonominen tausta vähensi aktiivisuutta. Matalan sosioekonomisen taustan ihmiset olivat puolestaan muita aktiivisempia.

Sarénin graduhavaintoja ja omia havaintojani yhdistäen olen tehnyt sellaisen karkean olettamuksen, että korkean sosioekonomisen tason alueilla omistaminen sitoo ihmisiä yhteen. Siellä alueen viihtyvyys ja turvallisuus nähtäneen yhteisenä resurssina, joka samalla suojelee asumisomaisuutta.

Matalan sosioekonomisen taustan ihmiset puolestaan liittyvät yhteen toimeentulon tarpeesta käsin. Heille yhteisö tarjoaa yhteisen hyvinvoinnin resurssin, jossa ihmisten erilaiset osaamiset ja kykenemiset täydentävät toisiaan.

Jos vuokrat pysyvät korkealla tai vielä nousevat, matalan sosioekonomisen tason asuinalueilla voi kehkeytyä enemmän tai vähemmän epävirallisia yhteisöllisiä ja paikallisia talouksia. Niillä paikataan muun muassa asumisen kalleudesta johtuvaa toimeentulon vajeita.

Paikallisesti voi siten syntyä turvallisia ja yhteisöllisiä taloustaskuja, jotka tekevät pienituloisen elämän aavistuksen verran riippumattomammaksi ja suojaavat esimerkiksi vuokra- ja työmarkkinoiden haavoittavilta seurauksilta.

Paikallistalouksia voi syntyä myös, kun hiipuvan asuinalueen elinvoimaa halutaan lisätä. Pienessä hämäläisessä Sysmän kunnassa on menty askelta pidemmälle muita. Siellä perustetaan paraikaa paikallista valuuttaa.

Anna-Maria Isola
Erikoistutkija, THL

Lue lisää:

Asuinalueen sosioekonomisen tason yhteys naapurustosuhteisiin pääkaupunkiseudulla.
Niina Sarén (2017)