Naapuruus on paljon enemmän kuin rapun ovet, jotka erottavat meidät muista ihmisistä. Naapuruus on lähisuhde, hyvässä ja pahassa. Naapuruuteen liittyy tarve olla rauhassa ja monille myös tarve tulla huomioiduksi, tunnetta olla muuta kuin vain olemassa. Joskus yhdessäolon tarve näyttäytyy riidanhakuisuutena, syntyy liittoumia, joilla on eri näkemyksiä. Kaikilla on kuitenkin sama toive – asumisrauha.

Viimeisimmät vuodet ovat tuoneet naapuruuteen ja riitatarinoihin lähinnä muualla mm. internetissä esiintyviä ilmiöitä ja käsitteitä. Näitä ovat mm. kiusaaminen, maalittaminen ja vainoaminen. Yhteiskunnallinen kehitys, digitalisaatio ja sosiaalinen media ovat jalostaneet vastakkain asettelevan ihmisen, aikakaudella jota yleensä kutsutaan yksilökeskeiseksi. Erilaiset elämänsuuntaukset, arvot ja tarpeet ovat joutuneet kiihtyvään törmäyskurssiin.

Puhutaan myös yhä enemmän käyttäytymisen polarisaatiosta, ”toksisesta tulehdustilasta” ja hyökkäävän ilmaisun sallimisesta. Naapuruusriidat ja sovittelu eivät ole irrallisia muusta elämästä, onnistumisista ja huolista. Yleinen levottomuus, palveluverkostojen ylikuormittuminen, epidemiat, kiire sekä läheisyyden ja läsnäolon puute vaikuttavat siihen, miten asutaan ja miten koetaan naapurit.

Naapuruusriidoissa ihminen on usein konfliktissa itsensä kanssa, jolloin voimavaroja myönteisten ratkaisujen etsimiseen ei löydy. Tämä herkkyys kokea häiriötä ja reagoida siihen voimakkaasti ja nopeasti kertoo siitä, että useilla on stressitila, eivätkä tavanomaiset taidot ja sosiaalinen äly aina auta, kun yhteisöstä tai sosiaalisesta ympäristöstä ei saa oikeanlaista tukea. Elämä näyttäytyy ajoittain jatkuvana taisteluna omien tunteiden ja muiden ihmisten näkemysten ja vaatimusten myös kuviteltujen - kanssa. Koronan myötä se, mikä ennen ei ole häirinnyt, onkin nyt tehnyt elämän sietämättömäksi. Asukkaan suhde siihen, mitä hän kuulee ja kokee, on muuttunut.

Ihmiset siirtävät mielellään ja kätevästi omat ongelmansa muualle ja ”kenen vastuu”-kysymykset tulevat yhä yleisemmiksi. Pyydetään isännöitsijä, poliisi, asumisneuvoja tai lastensuojelu hoitamaan pois ongelma. Ammatillinen tuki ei kuitenkaan riitojen selvittämisessä usein riitä, eikä tukea myöskään aina ole mahdollista saada. Jopa sovittelulla on vaikea saada aikaan myönteistä muutosta. Tarvitaan toimintoja, jotka tukevat asuinyhteisöjen myönteisiä kohtaamisia, omaehtoista ennakoivaa riitaisuuksien purkua ja turvallisuuden tunnetta.

Yksi tapa on valmentaa asukkaita käsittelemään orastavia näkemyseroja ja ristiriitoja ja ennaltaehkäistä näin asukkaiden oman toiminnan kautta laajoja sosiaalisia konflikteja. Naapuruussovittelun keskus on kehittänyt koulutuksen yhdelle talolle tai korttelille. Koulutukseen on liitetty kokemus rakentavasta dialogista, jota olemme tehneet vuodesta 2006.

Asukkailla itsellään on usein voimavaroja käsitellä kaikki riidat keskenään, kun heille annetaan oikeat työkalut ja heitä tuetaan matkan alussa. Jos on oppinut riitelemään voi myös oppia käsittelemään niitä myönteisesti ja rakentavasti.

Jens Gellin
Sovittelija
Naapuruussovittelukeskus