Asuinrakennusten hyvin huollettu ja säädetty ilmanvaihtojärjestelmä pienentää riskiä sairastua Covid19-tautiin
SARS-CoV-2-koronaviruksen leviämisellä on maailmanlaajuiset vaikutukset. Kesän rauhallisemman jakson jälkeen olemme joutuneet seuraavaan aaltoon ja koronatapausten ilmaantuvuus on ollut jyrkässä nousussa. Tartunnat leviävät erityisesti työpaikoilla, harrastuksissa ja perhepiirissä.
Hyvin vähän on puhuttu aiheesta, kuinka voisimme estää koronaviruksen leviämisen perhepiirissä kotiympäristössä. Tällä hetkellä karanteenikäytännöillä voidaan estää viruksen leviämistä kodin ulkopuolella, mutta haasteelliseksi tilanteen tekee se, että kotiympäristössä perheenjäsen voi tartuttaa viruksen toiseen jo ennen oireiden ilmaantumista. Lisäksi Covid19-tauti ohjataan sairastamaan kotiin. Yleinen ohjeistus on eristää sairastava henkilö mahdollisuuksien mukaan eri tiloihin, huolehtia hyvästä käsihygieniasta ja tilan tuuletuksesta.
Tampereen korkeakouluyhteistyö käynnisti elokuun alussa yhdessä 28 suomalaisen yrityksen kanssa Licence to Breathe -nimisen esiselvityshankkeen, jossa tavoitteena oli koronaviruksen leviämisen hillitseminen. Viruksen käyttäytymisestä ja leviämisestä sisäilman olosuhteissa on ollut vielä suhteellisen vähän tietoa, mutta tietomäärä kasvaa kovalla vauhdilla.
Nyt olemme saaneet varmuutta siitä, että koronavirus leviää sekä ilmateitse että pintojen välityksellä. Ilmanpuhdistimet ovat nousseet tutkimuksen aiheeksi. Voimmeko poistaa viruksia puhdistamalla ilmaa kierrättämällä huoneilmaa ilmanpuhdistimen läpi.
Mikä tahansa ilmanpuhdistin ei ole riittävä ilman puhdistamiseen johtuen koronaviruksen erittäin pienestä koosta. Puhdistimen pitää pystyä poistamaan erittäin pieniä hiukkasia ja toisaalta sen kierrättämä ilmamäärä tulee olla riittävä suhteessa huoneen kokoon. Haasteeksi osoittautuu kuitenkin käytännössä ilmanpuhdistimen hankinnan kustannukset.
Sisätilojen ilmanvaihdon toimivuus on noussut myös erityiseksi tarkastelun aiheeksi. Toimiva ilmanvaihto huuhtelee huoneilmaa ja poistaa epäpuhtauksia tiloista. Kiinteistöhoidon näkökulmasta hyvin huollettu ja säädetty ilmanvaihtojärjestelmä takaa sisäympäristön hyvän sisäilmanlaadun.
Huolimatta siitä, että koronavirusta vastaan saadaan mahdollisesti lähitulevaisuudessa rokote ja poistamme riskiä sairastua Covid19-tautiin, ilmanvaihdon toiminnan varmentaminen lisää ihmisten terveyttä myös koronan jälkeen. Nyt on aika varmentua ilmanvaihtojärjestelmän toimivuudesta, toimiiko rakennuksenne ilmanvaihtojärjestelmä siten kuin se on suunniteltu ja rakennettu!
Talotekniikan Industry Professor Piia Sormunen
Tampereen yliopisto, rakennustekniikka
Kuva: Mikko Käkelä