Blogikirjoitus

Valtio-omistajan pitäisi vaatia myös itseltään edelläkävijyyttä

Valtioneuvoston kanslian omistajaohjausosasto julkaisi 23.5.2024 päivitetyn omistajapoliittisen periaatepäätöksen ja kuukautta myöhemmin siihen perustuvan vastuullisuusohjelman. Molemmat painottavat valtion omistuksessa olevien yhtiöiden toimia erityisesti ympäristövaikutusten pienentämisessä ja ihmisoikeuksien kunnioittamisessa. Vastuullisuutta edistäviä tavoitteita ja toimenpiteitä on julkaistu sekä yhtiöille että valtio-omistajalle itselleen.
 

Valtiolla on omistuksia noin 70 yhtiössä, ja valtio-omistaja edellyttää näiltä edelläkävijyyttä yritysvastuussa. Vastuullisuustyö keskittyy kahteen näkökulmaan – yritysten toiminnan ohjaamiseen ja valtioneuvoston kanslian toimintaan toimistona. Omalle toiminnalle kohdistetut tavoitteet keskittyvät vastuullisuusraportoinnnin mukaan valtioneuvoston henkilöstön hyvinvointiin ja kanslian ympäristövaikutusten pienentämiseen. Pääpaino on kuitenkin vaatimuksissa, joita esitetään omistuksessa olevien yhtiöiden toiminnalle kestävyysteemoissa. Ympäristöasioissa tavoitteet kohdistuvat ilmastotoimiin ja luonnon monimuotoisuuteen, sosiaalisia vaikutuksia tarkastellaan yritysten arvoketjujen kautta. Vastuullisuuden kolmannen osa-alueen, yhteiskunnallisten ja taloudellisten vaikutusten osalta ohjelmasta ei löydy linjauksia. 

Valtio-omistajan linjauksia lukiessa tulee mieleen, eikö valtion tulisi omistajana vaatia itseltäänkin edelläkävijyyttä toiminnassaan ja erityisesti ydintehtävässään eli vastuullisessa sijoittamisessa ja omistamisessa. Nyt toiminnassa korostuu 37 miljardin euron arvoisten sijoitusten omaisuusarvon kasvattaminen, kuten minkä tahansa sijoitussalkun omistuksessa. Yhteiskunnallinen vaikuttaminen sijoituspäätösten kautta ei vaikuta olevan toiminnan tavoitteena. Myös sosiaalisen vastuun osalta tavoitteet on asetettu kapealla näkökulmalla, huomioiden lähinnä työllistämisen kautta tulevat vaikutukset.

Valtio voisi käyttää omistamista työkaluna tärkeänä pitämiensä asioiden edistämiseen yhteiskunnassa. Kunnianhimoisella vastuullisen sijoittamisen strategialla voisi vaikuttaa yhteiskuntaan tukemalla liiketoimintaa, joka ratkaisee kestävän kehityksen haasteita. Nyt omistuksessa olevilta yhtiöiltä vaaditaan vastuullisuuden huomioimista toiminnassaan. Tehokkaampaa olisi tukea yrityksiä, joiden ydinliiketoiminta edistää valtion kestävän kehityksen tavoitteita. Esimerkiksi kiertotalousratkaisujen edistäminen vaatisi panostusta, jota valtio voisi omistajapolitiikan kautta toteuttaa. Myös sosiaalisiin tai yhteiskunnallisiin haasteisiin voi yritystoiminnan kautta tuoda ratkaisumalleja, kuten kohtuuhintaisen asumisen ja innovatiivisten asumisratkaisujen edistäminen valtion asuntorakennuttajayhtiö A-Kruunun toiminnalla. Eikö valtion omistajaohjauksen päätavoitteena tulisikin olla kestävän kehityksen tukeminen yhteiskunnassa?

Leena Oiva
Kehityspäällikkö, A-Kruunu Oy