Espoon Vermonniittyyn valmistui 121 vuokra-asuntoa
A-Kruunun tähän mennessä suurin uudiskohde, 121 asunnon kerrostalo valmistui Kaarlo Sarkiankatu 6:een. Arkkitehtonisesti upea hanke sijaitsee Leppävaaran tuntumassa, tulevan Raide-Jokerin varrella.
A-Kruunun kohde on 7-8 –kerroksinen ja neliportainen. Asuntojen keskipinta-ala on 53,5 neliötä. Huoneistoista osa on eri kokoisia perheasuntoja. Huoneistosaunoja ei ole, vaan talon ylimpään kerrokseen on toteutettu kaksi talosaunaa upean kattoterassin kera. Talossa on asukkaiden käytettävissä myös kerhohuone.
Hankkeen on suunnitellut arvostettu Playa Arkkitehdit. Talon betonijulkisivu on toteutettu osittain ns. struktuuripintaisena, minkä johdosta julkisivun ilme muuttuu valaistusolosuhteiden muuttuessa. Ratkaisu on uniikki suomalaisessa suunnittelussa.
- Halusimme asuinrakennukselle vahvan oman luonteen, koska se sijaitsee uuden Vermonniityn alueen itäreunassa kahden suuren pysäköintitalon välissä. Julkisivuissa vaihtelevat vaakasuuntaisesti sileät betoninauhat sekä aaltoilevat taiteilija Pertti Kukkosen mallin mukaan valmistetulla erikoismuotilla valetut reliefimäiset pesubetonipinnat, kertoo pääsuunnittelija arkkitehti Tuukka Vuori.
Sinänsä hyvin teolliseen, esivalmistettuun betonijulkisivuun saatiin Vuoren mukaan reliefipinnoilla lisättyä orgaanisempi ja elävämpi ulottuvuus.
- Sisäpihan puolella julkisivuja hallitsevat isot lasikaiteiset parvekkeet ja niiden muodostama ruudukko. Julkisivujen lämpimän punertava betonisävy kehitettiin yhdessä Pertti Kukkosen kanssa kohdetta varten, toteaa Vuori.
A-Kruunu panostaa tuotannossaan laadukkaaseen arkkitehtuuriin.
- Hyvä suunnittelu nostaa sekä asuintalon että koko ympäristön viihtyisyyttä ja arvoa. Koemme, että erityisesti ARA-tuotannossa tulee nostaa esiin suomalaista suunnitteluosaamista. Taitava ja oivaltava suunnittelu ei nosta rakentamisen kustannuksia, usein päinvastoin, toteaa A-Kruunu Oy:n toimitusjohtaja Jari Mäkimattila.
Talo valmistui ajallaan huolimatta koronakeväästä. Asukkaiden sisään muuton aikataulussa otettiin huomioon koronaepidemiaan liittyvät turvallisuusnäkökulmat.
- Valitsemalla muuttopäivän kuun puolivälistä pystyimme porrastamaan sisään muuton ja toteuttamaan sen vastuullisesti. Teimme myös rakennusaikaan riittävän varauksen urakoitsijaa varten. Koronatilanne ei kuitenkaan viivästyttänyt valmistumisaikaa, toteaa Mäkimattila.
Kohteen pääurakoitsijana toimi Peab Oy. Asuntoja haki 900 asukasta. Asukasvalinnat toteutettiin ARAn ohjeistuksen mukaan. Kohteen keskivuokra on 13,51 euroa neliöltä kuukaudessa.
Lisätietoja:
Toimitusjohtaja Jari Mäkimattila, jari.makimattila@a-kruunu.fi, puh. 040 755 3924