A-KRUUNU - Yritysvastuuraportti 2022 8 Vuoropuhelua sidosryhmien kanssa Avoin keskustelu sidosryhmien kanssa on meille tärkeää. Kehitämme toimintaamme sidosryhmien näkemysten ja odotusten pohjalta, joten meidän on tärkeää tietää mitä sidosryhmät meiltä odottavat. Säännöllinen yhteistyö sidosryhmien kanssa lisää myös toiminnan läpinäkyvyyttä sekä ylläpitää sen kehittämistä. Olemme tunnistaneet seitsemän meille tärkeintä sidosryhmää, joiden kanssa viestimme lähes päivittäin. Lisäksi olemme tunnistaneet näiden sidosryhmien tärkeimmät odotukset ja huolenaiheet. Sidosryhmien odotukset ja toiveet toimivat vastuullisuustyömme lähtökohtana. Olemme niiden pohjalta määritelleet toimintaympäristömme vaikutuksista ne olennaisimmat, joihin meidän on vastuullisuustyössämme panostettava. Asiakkaamme odottavat meiltä laadukasta, kestävää, kohtuuhintaista ja viihtyisää asumista hyvällä paikalla. Myös hyvän asiakaspalvelun, tavoitettavuuden ja tiedon löytämisen merkitys korostuu. Erityisesti asukasaktiivit odottavat vaikutusmahdollisuuksia ja kannustusta asukkaiden tekemään työhön. Varmistamme kohtuuhintaisen asumisen, minkä lisäksi kehitämme palveluamme jatkuvasti. Annamme asukkaillemme mahdollisuuden vaikuttaa asukasdemokratian kautta. Henkilöstö odottaa vakaata ja turvallista työpaikkaa, mielenkiintoisia työtehtäviä sekä kehitysmahdollisuuksia. Myös työhyvinvointiin ja työturvallisuuteen odotetaan panostuksia. Kuuntelemme henkilöstöämme päivittäin ja käymme säännöllisiä kehityskeskusteluita. Työturvallisuutta ja -hyvinvointia kehitämme jatkuvasti. Asiakkaat Henkilöstö
RkJQdWJsaXNoZXIy Mzk2NzY=