A-Kruunu Yritysvastuuraportti 2020
Kohti vähähiilistä yhteiskuntaa Toimintamme merkittävimmät ympäristövaikutukset syntyvät kiinteistöjemme energiankulutuksista ja rakentamisesta. Merkittävimmät päätökset rakennusten elinkaaren aikaisista ympäristövaikutuksista tehdään kuitenkin jo suunnitteluvaiheessa. Haluamme edistää vähähiilistä rakennuttamista, joka ottaa huomioon myös kohteen hyvän sijainnin. Kestävän rakentamisen lisäksi tavoitteenamme on pyrkiä kohti vähähiilistä asumista, mihin tarvitsemme myös asukkaidemme panosta. Olemme asettaneet korkeat vaatimukset rakentamisen ja suunnittelun laadulle, jotta lopputuotteena syntyy turvallisia, terveellisiä, toimivia ja viihtyisiä asuntoja. Laatutekijät huomioidaan suunnittelijoiden valinnassa ja laatutaso määritellään suunnitteluohjeella. Olemme tunnistaneet toimintamme ilmastovaikutukset sekä tekijät, joiden avulla voimme pienentää hiilijalanjälkeämme. Hyödynnämme kiinteistöissämme uusiutuvan energian alkuperätakuilla katettua sähköä, minkä lisäksi pyrimme lisäämään omaa uusiutuvaa energiantuotantoa mahdollisuuksien mukaan. Vuonna 2020 kolmessa kohteessamme oli omaa uusiutuvaa energiantuotantoa, kun edellisenä vuonna omaa tuotantoa oli vain yhdessä kohteessa. Lisäksi rakenteilla oli kaksi kohdetta, joihin tulee omaa energiantuotantoa. VASTUULLISUUSTYÖN LÄHTÖKOHDAT VASTUULLISUUSOHJELMA 2020-2023 VASTUULLISUUSTYÖ 2020 A-KRUUNU | YRITYSVASTUURAPORTTI 2020 18 VÄHÄHIILINEN RAKENNUTTAMINEN Pyrimme vähähiiliseen rakennuttamiseen, joka ottaa huomioon rakennuksen ympäristövaikutukset sen koko elinkaaren ajalta. Tavoitteenamme on pienentää rakennushankkeidemme ilmastovaikutuksia merkittävästi sekä ohjata niitä määrätietoisesti kohti asetettuja hiilitavoitteita KOHTEEN HYVÄ SIJAINTI Otamme rakennutettavien kohteiden valinnassa huomioon vuokra-asuntojen yleisen kysynnän asuinalueella ja kohteen hyvän sijainnin yhdyskuntarakenteessa. 100 % kiinteistöistämme sijaitsee joukkoliikenteen ja palveluiden läheisyydessä. PUURAKENTAMISEN EDISTÄMINEN Edistämme rakentamisessa puurakentamista ja uusia innovaatioita. Vuosina 2019-2020 uudis- hankkeistamme keskimäärin 15 % on ollut puurakenteisia. VÄHÄHIILINEN ASUMINEN Haluamme tarjota asukkaillemme mahdollisuuden asua vähähiilisesti, joten panostamme uusiutuvaan energiaan, edistämme kierrätystä ja seuraamme energian- ja vedenkulutuksia reaaliaikaisesti. Lisäksi kannustamme asukkaitamme kestävään elämäntapaan, sillä yhdessä saamme enemmän aikaiseksi.
Made with FlippingBook
RkJQdWJsaXNoZXIy Mzk2NzY=