valinnoissa. YIT Suomi Oy:n, A-Kruunu Oy:n ja Asuntosäätiön yhteenliittymä valittiin hankkeen toiseksi toimijaksi. Kaupunkiasuminen kehittyy koko ajan ja vaatii jatkuvaa tutkimus- ja selvitystyötä, jotta tulevaisuuden asukkaiden tarpeet pystytään tyydyttämään. Menestyminen kilpailuissa on yhtiön kannalta positiivinen asia erityisesti siksi, että kilpailuehdotusten tekeminen vaatii sekä taloudellista että henkilöstöön liittyvää resurssointia. Suunnitelmien saaminen toteutukseen puolestaan kehittää tuotantoamme laaja-alaisesti. Hyödynnämme kehityshankkeiden antia mahdollisuuksien mukaan aina myös muun tuotantomme suunnittelussa ja toteutuksessa. Asiakastyytyväisyys kasvoi Asiakastyytyväisyyden tutkiminen on toiminnan kehittämisen kannalta keskeinen toimenpide. Vuoden 2022 lopulla toteutetun tutkimuksemme viidentoista kysymyksen vastausten keskiarvo oli 3,82/1-5. Keskiarvo oli noussut hieman edellisestä vuodesta, kuten myös nettosuositusindeksi (NPS), joka oli nyt 51 ollen vuotta aiemmin 44. Olemme tehneet määrätietoisesti työtä asiakastyytyväisyyden nostamiseksi käytännön toimin analysoimalla talokohtaisesti asiakkaiden toiveet ja tarpeet. Myös asukashallinnon kautta saadaan tärkeää tietoa asumisen kehittämiseksi. On ilo nähdä, että tehty työ näkyy asiakkaillemme arjen asumisessa. Jos jollain lailla pitäisi summata vuoden 2022 saavutuksia, esiin nousee nimenomaan yhteistyön tekemisen tärkeys. Olemme saavuttaneet kaikki merkittävät asiamme yhdessä tekemisen kautta ja sillä tiellä aiomme jatkaa myös tulevana vuonna. Asian tärkeys korostuu erityisesti tällaisena vaikeana aikana, jota Euroopassa nyt eletään. Kiitos kaikille asukkaillemme hyvästä yhteistyössä laadukkaan asumisen mahdollistamisessa. Jari Mäkimattila Toimitusjohtaja RAATIMIEHENKATU 1 JA 3, PORVOO 11 A-KRUUNU | ASUKASVUOSIKERTOMUS 10
RkJQdWJsaXNoZXIy Mzk2NzY=