A-Kruunu Vuosikertomus 2021

1- l ...J1 1 ___ _.111 TOIMITUSJOHTAJAN KATSAUS Kaarlo Sarkian katu, Espoo Vuoreksen hankkeessa jatkuu Tampereen yliopiston PUKKI-tutkimushanke, joka selvittää puukerrostalorakentamisen liiketaloudellisia mahdollisuuksia kestävän kiinteistökehittämisen näkökulmasta ja tutkii kiertotalouden mahdollisuuksia. Uudet asuntomme ovat olleet kysyttyjä eli hakijoita asuntoihin on ollut runsaasti, mikä kertoo ARA-asuntojen tarpeesta kasvupaikkakunnilla. Asuntojemme taloudellinen käyttöaste oli viime vuonna 99,6 % ja vaihtuvuus 21,3 %. Meillä oli vuoden lopussa omistuksessamme jo 2 030 asuntoa. Huomattava on, että A-Kruunu ei ole ostanut valmiita asuntoja tai taloja vaan toiminta perustuu uudisasuntojen rakennuttamiseen. Uudistuotantomme sai vuoden aikana myös tunnustusta, kun Vuoden 2021 Betonijulkisivu – arkkitehtuuripalkinnossa kunniamaininta myönnettiin Playa Arkkitehdit Oy:n A-Kruunulle suunnittelemasta Kaarlo Sarkian kadun kohteesta. 121 asunnon kohde valmistui Espooseen vuonna 2020. Perusteluissaan valintaraati nosti Kaarlo Sarkian kadun hyväksi esimerkiksi luovasta suunnittelusta, jonka avulla on saatu rakennutettua laadultaan korkeatasoista valtion tukemaa vuokra-asumista tiukoissa kustannusraameissa. Eikä hyvä suunnittelu rajoitu vain julkisivuihin, vaan hanke on kokonaisuutena onnistunut. Kaikille hankkeeseen osallistuneille tunnustus oli suuri kiitos ammattitaidolla ja suurella sydämellä tehdystä työstä. Haluamme panostaa laadukkaaseen arkkitehtuuriin, sillä teemme rakennuskantaa, joka tulee säilymään asukkaiden käytössä ja kaupunkikuvassa vuosikymmeniä. A-KRUUNU | VUOSIKERTOMUS Uskomme, että laadukas suunnittelu on kilpailuvaltti, joka pitää huolta asuntojen ja talojen haluttavuudesta pitkällä tähtäimelle. Hyvä suunnittelu vaatii myös tulevaisuuden asumisen tarpeiden tutkimusta. Helsingin kaupungin Kehittyvä kerrostalo -ohjelmaan kuuluneen Urbaanit lapsiperheet -tutkimushankkeen loppuraportti valmistui viime vuoden lopulla. Loppuraportissa todettiin, että Fregatti Dygdenin kujan asukkaat ovat tyytyväisiä uudenlaiseen kerrostaloon ja että asukkaiden tarpeisiin onnistuttiin vastaamaan hankkeessa. >> 8 9

RkJQdWJsaXNoZXIy Mzk2NzY=