A-Kruunu - Vuosikertomus 2019

Viestinnän asiantuntija Päivi Karvinen Huvikummun viesti ”Sosiaalisen asumisen tarkempi määrittely on vaikeaa sillä niin paljon eri maiden lähtökohdat eroavat toisis- taan Euroopassa. Siinä missä muualla Euroopassa asumi- nen näyttäytyy vielä vahvasti ihmisoikeuskysymyksenä, pohjoismaissa keskitytään pitkälti samoihin asumisen kehi- tystarpeisiin kuin muussa asuntotuotannossa.” Tutkijatohtori Teemu Kemppainen Helsingin yliopiston kaupunkitutkimusinstituutti ” Yhteensä noin 35 prosenttia tutki- muksen kohdeväestöstä kokee olevansa asumisloukussa. Tarkoitan asumisloukulla sellaista tilan- netta, jossa nykyinen asunto tai asuinalue ei vastaa koti- talouden asumistarpeita mutta samaan aikaan muutta- misen mahdollisuudet koetaan heikoiksi.” Asunto- ja kehityspäällikkö Auli Heinävä Tampereen kaupunki ”Hallitusohjelmassa luvataan pitkän korkotuen käynnistysavustukset kai- kille MAL-sopimusalueille. MAL-sopimus- ten kehittäminen 12-vuotisiksi ja rullaaviksi menetelmiksi sekä asuntopolitiikan kehittämisohjelman laatiminen kahdeksan vuotiseksi parantaa asuntopolitiikan pitkäjän- teisyyttä kasvavien kaupunkiseutujen näkökulmasta.” Asiantuntija, asuntoasiat Laura Hassi Suomen Kuntaliitto Oy ”Asumispalvelujen kehittäminen on osa asiakaslähtöistä toimintaa, minkä tulee sisältyä myös omakustan- nusvuokran periaatteeseen. Vuokrassa maksamme aina palvelua, myös omakustannusvuokrassa.” Asiantuntija- blogi 26

RkJQdWJsaXNoZXIy Mzk2NzY=