A-Kruunu Asukasvuosikertomus 2021

ihmiselle ja jättää puhumatta, jos ei voi puhua hyvää toisesta. - Tästä tilaisuudesta jäi hyvä mieli ja tuli uusia juttuja pohdittavaksi, talossa asuva Petra totesi illan päätteeksi. Keskusteluillassa etsittiin hyviä toimintatapoja Helsingin Svanströminkuja 7:n asukkaat kokoontuivat syyskuisena iltana kerhohuoneelle keskustelemaan kesällä pidetyn yhteisökoulutuksen annista. Kaksi koulutustilaisuutta järjestettiin Teamsin kautta. Moni koko välitehtäväksi annetun juttelun naapureiden kanssa mieleiseksi. Koulutus järjestettiin, koska edellisenä kesänä asukkaiden välille oli syntynyt kiistaa pihan käytöstä. Koulutuksessa etsittiin yhdessä eväitä rakentavaan ja sopua edistävään vuorovaikutukseen. Asukasiltaan osallistuneiden toiveena oli, että jatkossakin aikuiset keskustelisivat suoraan toisten aikuisten kanssa, jos esimerkiksi lasten tekemisistä tulee sanomista. Takanapäin puhuminen koettiin huonoksi tavaksi, koska se lisää aina väärinymmärrysten määrää. Myös kirjoittelu talon Facebook-sivulla koettiin vastakkainasettelua lisääväksi, koska kirjoitettuun tekstiin tulee helposti sävyjä, jotka jäisivät pois kasvotusten keskustelusta. Keskustelua vetänyt Naapuruussovittelun keskuksen sovittelija Jens Gellin antoi keskustelun lomassa vinkin, ettei pidä puhua pahaa ihmisestä kenellekään toiselle Asukastapaaminen auttaa huoltoa toimimaan Vantaan Timanttikujan asukkailla oli perustellut syyt haluta vaihtaa huoltoliike. Uuden toimijan kanssa pidettiin heti alkuun syyskuussa asukastapaaminen, jossa kartoitettiin talon erityispiirteet ja asukkaiden toiveet huollolle. Tilaisuuden koolle kutsunut A-Kruunun palvelupäällikkö Leena Winqvist korosti, että huollon kanssa pyritään aina ensin käymään keskusteluja toiminnan parantamiseksi, mutta jos niistä ei ole apua, huolto voidaan myös vaihtaa. Timattikujan asukkaat halusivat parannusta erityisesti rappujen ja ulkotilojen sisäänkäyntien siisteyteen sekä huoltopyyntöjen reagointiaikoihin. Tilaisuudessa käytiin läpi siisteysasioiden lisäksi saunan kiukaan lämpenemistä, varastojen lukitusta ja muita turvallisuusasioita. Asukastoimikunta oli järjestänyt sisäpihalla pidettävään tilaisuuteen kahvituksen herkkuineen. A-KRUUNU | VUOSIKERTOMUS 18 19

RkJQdWJsaXNoZXIy Mzk2NzY=